Heittotekniikan merkitys

Onko heittotyylillä väliä?

seven construction workers standing on white field

- Kyky heittää toistettavasti, tarkasti ja pitkälle riippuu täysin suorituksen rentoudesta ja luottamuksesta omaan tekemiseen.

Tyyli on vapaa

Heittotekniikoita tai -tyylejä on lähes yhtä paljon kuin heittäjiä. Edes turnausten voittajat eivät heitä samalla tavalla, vaikkakin vaihtelu on koko ajan pienenemään päin. Miksi näin?

Vaihtelu juontaa juurensa ilmiselvien ruumiinrakenteen erojen lisäksi harrastuksen alkuvaiheesta. Jotkut saavat opastusta ja toiset oppivat täysin itse. Lähes jokainen harrastaja aloittaa heittämisen helpoimmalta tuntuvalla tavalla, ja tavalla joka antaa alussa parhaan tuloksen.

Rystyheitossa tämä tarkoittaa ylävartalopainotteista vetämistä. Hyvin harvalla on kärsivällisyyttä ja uskoa treenata mitään vaikeammalta tuntuvaa, ja aluksi huonompia tuloksia antavaa tekniikkaa.

Pelaajat vaihtavat heittotyyliään yhden, useamman tai ei yhtään kertaa matkansa varrella. Mitä paremmin pärjäät, sitä kannattavampaa ja todennäköisempää on että annat tekniikkasi olla ennallaan. Kilpaurheilijan tapauksessa tekniikan muuttaminen on lajista riippumatta iso päätös, joka pitää ajoittaa ja suunnitella hyvin.

Tekniikka x harjaantuminen

Kyky heittää toistettavasti, tarkasti ja pitkälle riippuu täysin suorituksen rentoudesta ja luottamuksesta omaan tekemiseen. Tästä syystä voit nähdä kisojen kärkikortilla heittäjiä, joiden tekniikka näyttää väärältä tai epäoptimaaliselta. Nämä heittäjät ovat erittäin harjaantuneita omassa tyylissään.

Heittotekniikka vaikuttaa sinuun kahdella tavalla. Ensinnäkin, se asettaa suorituskyvylle ylärajan, johon voit harjaantumalla päästä. Toiseksi, tekniikka määrittelee millä tavalla suoritus kuormittaa liikuntaelimistöäsi. Jos suoritus tuntuu repivältä tai joudut laittamaan siihen paljon voimaa, on syytä harkita tekniikan korjaamista jo pelkistä terveyssyistä.

Jos haluat parantaa tulostasi, pääset siihen ensisijaisesti harjaantumalla, eli tulemalla paremmaksi nykyisellä tyylilläsi. Jos tulokset eivät enää parane, tai et pääse irti omaan tekniikkaasi kohdistuvista epäilyksistä, kannattaa harkita tekniikan uudelleenarviointia ja mahdollista muuttamista.

Riittävän hyvä tekniikka

Milloin tekniikka on riittävän hyvä? Terveyden ja jatkuvuuden näkökulmasta riittää, ettei heittäminen tuota kipua tai muuten kuormita mitään vartalon kohtaa epänormaalilla tavalla.

Suorituskyvyn näkökulmasta asia on mutkikkaampi. Kuinka pitkälle pitäisi pystyä heittämään tai puttaamaan? Entä milloin kulmakontrolli ja suuntatarkkuus on riittävän hyvä? Hankaluus näiden tavoitteiden asettamisessa on se, ettemme tiedä suorituskykymme rajoja.

Teet arvion riittävästä suorituskyvystä lopulta itse. Kaikki eivät halua olla maailman kärjessä, eikä kaikilla ole aikaa harjoitella sen vaatimaa määrää.

Niinpä, mutta oman suorituskyvyn maksimointi on silti kutkuttava ajatus, eikö vain?

- Jos pääset onnistuneilla heitoilla pirkkoputille, heität riittävän pitkälle. Jos osut laitteeseen ringin reunalta, puttaat riittävän pitkälle. Jos heittosi lähtevät niin usein halutulle linjalle, että voit heittämisen sijaan keskittyä pelaamiseen, heität riittävän tarkasti.

Heittamaan.fi / Jyrki Ruuskanen
Y-tunnus: 3216258-1
Ilolanrinne 4 A
01390 Vantaa